Suurin suositeltu taustapitoisuus

Taustapitoisuuskartoitusten yhtenä tavoitteena on määrittää eri alueille (geokemiallisille provinsseille tai tutkimusalueelle) ja eri maalajeille tavanomaisen taustapitoisuusjakauman yläraja eli suurin suositeltu taustapitoisuusarvo (SSTP). SSTP on suurin arvo, jota ei katsota poikkeamaksi alueen taustapitoisuusjakaumasta.

SSTP-arvo perustuu SFS-ISO-standardin 19258 suosituksen mukaisesti laatikko-jana-kuvaajan (box-whisker-plot) ylemmän whisker-janan ylärajaan riittävän suuresta näytejoukosta (kuva 1). SSTP-arvon laskemiseen tarvitaan vähintään 30 näytettä. Lukuarvo lasketaan seuraavasti

SSTPAA = P75 + 1,5 x (P75 – P25) [1]

jossa

SSTPAA = alkuaineen AA suurin suositeltu taustapitoisuusarvo

P₇₅ = alkuaineen AA pitoisuusjakauman 75. persentiili

P₂₅ = alkuaineen AA pitoisuusjakauman 25. persentiili.

Kuitenkin, jos laskettu SSTP-arvo on suurempi kuin suurin mitattu pitoisuusarvo, SSTP-arvona käytetään aineiston maksimia. Kaavan [1] avulla pyritään laskemaan taustapitoisuudelle arvo, jossa huomioidaan luontaiset suuret pitoisuudet, mutta jossa poikkeukselliset arvot jätetään laskennan ulkopuolelle.

SSTP-arvoa käytetään maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnin kriteerinä, jos SSTP on suurempi kuin PIMA-asetuksen (VNa 214/2007) kynnysarvo. Joidenkin metallien ohjearvot on määritelty PIMA-asetuksessa ekologisin perustein. Ekologisin perustein määriteltyjen ohjearvojen laskennassa on otettu huomioon valtakunnalliset taustapitoisuudet. Ekologisin perustein määritellyt ohjearvot voidaan korvata alueellisilla, uudelleen lasketuilla ohjearvoilla, kun haitta-aineen alueellinen taustapitoisuus (SSTP) on luotettavasti määritetty (Reinikainen 2007). Alueelliset ohjearvot voidaan ottaa huomioon myös puhdistustavoitteen määrittelyssä.

Yleisesti taustapitoisuustietoja voidaan käyttää myös arvioitaessa kiinteistölle jääviä käyttörajoitteita ja kaivettujen maa-ainesten hyödyntämishankkeissa.

Kuva 1. Laatikko-jana-kuvaaja.